Agility on kaikille koirille avoin kilpailumuoto, jonka tarkoituksena on kehittää koiran toimintakykyä ja älykkyyttä siten, että koira suorittaa kilpailuradalla erilaisia esteitä. Agilityon kasvattava, urheilullinen kilpailumuoto, joka parantaa koiran yhteiskuntakelpoisuutta. Laji vaatii koiran ja ohjaajan hyvää yhteistyötä. Agilityssä on kolme tasoluokkaa: Agility 1/Hyppy 1, Agility 2/ Hyppy 2 ja Agility 3/ Hyppy 3 ja kolme säkäluokkaa: Mini (alle 35 cm), Medi (35 - 42,99 cm) ja Maxi (yli 43 cm). Tasoluokkien eroina ovat radan pituus ja sen vaikeusaste sekä koiran suoritusnopeus, jota käytetään ihanneajan määritykseen. Ykkösluokasta kakkosluokkaan koira nousee saavutettuaan kolme virheetöntä (0 -0,99) suoritusta vähintään kahden eri tuomarin arvostelemana. Yksi tuloksista voi olla hypyradalta. Kakkosluokasta kolmosluokkaan koira nousee sijoituttuaan kolmesti kolme parhaan joukkoon virheettömällä (0 - 0,99) suorituksella. Kilpailumuodosta koira voi saavuttaa agilityvalion arvon saatuaan kolme 0-voittoa korkeimmassa tasoluokassa. Ensimmäisen ja kolmannen 0-voiton välillä on oltava vuosi ja yksi päivä. Koiralta vaaditaan lisäksi vähintään laatumaininta H näyttelystä.

Rhodesiankoira on vähintäänkin haasteellinen agilitykoira. Esteet se oppii yleensä nopeasti, mutta harvoin kestää toistoja siinä määrin kuin ohjaaja tarvitsisi oppiakseen ohjaamaan koiraansa. Rodulle tyypillinen ahneus on helposti hyödynnettävissä ja saalisviettiä kannattaa ehdottomasti vahvistaa ja käyttää jos sitä vaan koirasta löytyy. Kookkaana pitkälaukkaisena koirana rhodesiankoirille usein muodostuu ongelmaksi kontaktiesteiden puhdas suoritus. Väinö on onnistunut ylittämään puomin nousukontaktin sujuvasti ravillakin. Lisäksi se mieltyi nuorena kontakteihin (varsinkin A-esteeseen) siinä määrin, että se saattoi käydä suorittamassa niitä kesken rataa ihan huvikseen oli lupaa eli ei. Omat koirani ovat olleet nopeudeltaan keskivertoja (siis agilityssä) ja kokoisikseen todella ketteriä joten ihanneaikoihin on sujuvalla suorituksella ehditty melko vaivatta. Se mitä on vauhdissa menetetty verrattuna pienempiin paimenkoiriin, on saavutettu tarkkuudessa ja käännöksissä. Koirien yhteensä tiputtamien rimojen määrän voi laskea kahden käden sormin. Onpa Väinöllä kolme nollavoittoakin kolmosluokasta (oli siellä muitakin kisaamassa kuin me), joista kaksi tosin tuli pienellä yliajalla. Rooin ura on vasta alussa ja yhteistyö on vielä varsin kesken. Hauskaa kuitenkin on ollut ja on varmasti jatkossakin.

Agilityyn meidät houkutteli Väinön ollessa hieman alle vuoden ikäinen (kevättalvella 1999) pitkän linjan dalmisharrastaja, agilitykouluttaja ja entinen naapuri ;-), Aino Utriainen (nyk. Kinnunen). Innostus oli sen verran kova, että kävin koulutusohjaajakurssin, minkä jälkeen olen ollut kouluttajana aina kevääseen 2006 asti, nyt on edessä tauko ja keskittyminen Rooiin. Erityiskiitos lajiin opastuksesta ja kannustuksesta vaikeuksienkin edessä sekä ennakkoluulottomasta suhtautumisesta tuolloin hieman erilaiseen agilitykoiraan kuuluu Ainon lisäksi Marja Toloselle, Tarja Lambergille ja Liisa Keräselle. Olemme edustaneet kilpailuissa alusta saakka KAS:a (Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura).

Takaisin harrastussivulle